maanantai 26. toukokuuta 2014

Ribs À la Micke

Grillikauden ensimmäiset ribsit tuli tehtyä viikonloppuna. Käytin hyväksi kotitekoista Dry Rubia ja Jack & Coke BBQ kastiketta. Ribsien valmistus on helppoa, mutta aikaa vievää. Täydellisten ribsien tekoon voi helposti mennä jopa kuusi tai kahdeksan tuntia :D
 
Ribsien teko mun Trial and Error-metoodilla toimii suurin piirtein näin:

 

1:Puhdista porsaan Ribsit kalvoista, luunpaloista ym. Hiero pintaan dry rubbia - tietysti mieluiten kotitekoista. Laita Ribsit takaisin jääkaappiin ja annan maustua 2-4 tuntia.
 
 
 
 
 
 
 

 2. Laita ribsit kattilaan ja heitä mukaan yksi sipuli ja yksi porkkana. Lisää vettä niin että kaikki kattilassa oleva jää veden alle. Lisää suolaa, niin että veden suolapitoisuus on n. 1%. Keitä liedelle hiljaa vajaa 2 tuntia. Sammuta liesi ja anna ribsien vielä hengailla liemessä n. tunti. 
 
 
 3. Nosta ribsit varovasti pois kattilasta ja anna niitten kuivua ja kylmetä hetken. Poista mahdolliset porkkana ja sipulin palaset. Kaada BBQ kastiketta Ribsien päälle ja anna maustua 30-60min.
 
 
 
 
 
 
 
 
4. Grillaa ribsejä miedolla lämmöllä. Kääntele aina muutaman minuutin välin ja lisää BBQ kastiketta. Noin 10min grillauksen jälkeen ribsit ovat valmiit.
 
Olethan varovainen - Ribsit ovat todella mureita ja hajoavat helposti kun niitä grillailee.
 
 

Kotitekoinen Raparperi-Mansikka Jäätelö


Maustoin juhannusta ajatellen itse snapsia (blogikirjoitus tulossa – kunhan snapsit ovat valmiit). Tein kahta eri makuvaihtoehtoa ja toiseen niistä tarvitsin yhden raparperivarren kuori – mutta itse syötävä osa jäi yli, niin päätin valmistaa siitä jäätelöä.
Homma menee siis näin:


Jätskin peruspohja:

Kattilaan 2dl kermaa, 2dl maitoa ja 1dl sokeria. Kiehauta seos. Heti kun kiehauta, nosta pois liedeltä ja lisää 4 kananmunan keltuaista. Sekoita hyvin ja anna kylmetä ja laita jääkaappiin. Tätä "taikinaa"voi käyttää periaatteessa missä makuisessa jätskissä vaan.


Jos tekee jotain hedelmäjäätelöä kannattaa lisätä hedelmät soseutettuna vasta ennen kuin laittaa jätskin jäätelökoneeseen.
Kokonaiset vaniljatangot, erilaiset siemenet ja mausteet mitä ei kuulu syödä kannattaa lisätä kun jäätelö "taikina" on kiehunut ja siivilöidä pois ennen jätskikoneeseen laittamista.
 
 
 

Raparperi ja Mansikka pyreen teko


 















Valmistin sekä mansikka että raparperi pyreen jätskin maustamista varten. Homma toimi näin:
 
Raparperi pyree: Laitoin raparperivarren leikattuna kattilaan. Kaadoin päälle 0,5dl sokeria ja 0,5dl vettä. Keitin hiljaa n. 15 min. Sekoitin ja homma oli valmis.
Mansikka pyree: Puhdistin ja perkasin 4 mansikkaa. Laitoin blenderiin ja kaadoin 1rkl sokeria ja 1rkl vettä päälle. Ajoin tasaiseksi
 

Viimeseksi sekoitin jäätelötaikinan ja hedelmäsoseet keskenään ja kaadoin jäätelökoneeseen. Jäätelökone hoitaa loput!

Kaupasta ostetuissa jäätelöissä on lähes poikkeuksetta todella paljon turhia lisäaineita. Jos on hyvä jäähdyttävä jäätelökone (ja tietysti muutama tunti aikaa odottaa) niin jäätelön teko itse, käyttäen vaan siihen kuuluvia raaka aineita on naurettavan helppoa.

 

Big-Mike's Hillbilly Burger


Tuli tehtyä pulled pork hampurilaisia kotitekoisilla hampparisämpylöillä. Väliin mahtui myös Cowlslawta ja marinoitua punasipulia. Oli muuten tosi hyvää!
 

Pulled Pork

Pulled pork voi valmistaa hyvin monella tavalla. Mulla se tällä kertaa toimi näin: Pataan 500g porsaan niskaa ja 500g porsaan kylkeä luulla mutta kamara poisteltuna. Hieroin lihoihin kotitekoista Dry Rubia. Pataan päätyi myös yksi porkkana, yksi sipuli ja muutama valkosipulin kynsi. Sekoitin keskenään 5dl korkea laatuista lihalientä, 1 dl Big-Mike’s Jack and Coke BBQ kastiketta ja iso ruokalusikallinen Dijon sinappia. Kaadoin liemen pataan. Pata meni uuniin klo 21 illalla ja oli siellä reilu 12 tuntia 90-asteessa. Aamulla nostin varovasti lihat liemestä, postin luut ja revin lihan. Revityn lihan päälle kaadoin n. 1dl BBQ kastiketta sekä lisäsin suolaa, pippuria ja vähän viinietikkaa tasapainottamaan lihan rasvaisuus . Sekoitin ja laitoin jääkaappiin odottaa iltaa.
 
 
 
 
 

 

Cowlslaw

 Kotitekoinen cowlslaw oli helppo tehdä.
1. Leikkasin yksi pieni varhaiskaali (n. 500g) ohuiksi suikaleiksi. Suolasin ja laitoin sen puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen. Pursisin turha neste kaalista.
2. Raastoin  kaksi isoa porkkaakaan karkeaksi raasteeksi.
3. Valmistin itse sauvasekoittimella kotitekoista kokomunamajoneesia. Eli kulhoon 2dl hyvää öljyä, 1 kanamuna, suolaa, pippuria ja sitruunamehua. Ei muuta ku sauvasekoitin kulhon pohjaan, täysvahti päälle samalla nostaen hyvin hiljaa sauvasekoitinta ylöspäin (n. 10 sek pohjasta pintaan). Itse olen huomannut että paras majo-öljy on Borgesin Extra Light Olive Oil - sopivan neutraali perusmajoon. 
4. Sekoitin kaalisuikaleet, porkkana raaste ja majoneesi sekä n. 2 dl turkkilaista jugurttia (10% rasvaa). Sekaan myös suolaa ja pippuria. Cowlslaw valmis!
 

 

 

 

 

 

 

 

 

Karpalolla marinoitu punasipuli

 Karpalolla marinoitu punasipuli on lähestulkoon klassikko meidän huushollissa. Sopii hyvin monen kanssa. Eli näin:
Suikaloi veitsellä tai mandoliinilla yksi punasipuli. Laita sipuli purkkiin ja kaada päälle yhtä paljon oliiviöljyä, sitruunanmehua ja karpalomehutiivistettä (Bruneby) niin että puolet sisällöstä ovat liemen alla. Laita mukaan n. 10 kuivattua karpaloa. Ravista purkki voimakkaasti. Laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi maustumaan.
 

Hampurilaissämpylät

Googlettamalla päädyin Ilta Sanomien Ruokala-sivustolle missä oli ohje miten valmistaa hampurilaissämpylä. Ohje löytyy täältä. Sämpylät olivat todella hyvät ja pehmeät, niin kuin aidon hampparisämpylän kuuluukin olla!

Ennen tarjoilua,

Lämmitin uunissa pulled porkin, ja nostin jääkaapista esiin cowlslawn ja sipulin. Hampurilaisen kokoaminen oli helppoa ja nopeata kun kaikki oli valmista. Saatiin vielä iloksemme yllätysillallisvieras ja koko porukalle näytti Hillbilly Burgerit maistuvan!





Perinteinen liikemieslounas Boulevard Social:issa

Hyvän ystävän kanssa on tullut jo perinteeksi käydä ns. "liikemieslounaalla" n. joka toinen kuukausi. Liikemies sanaa ei kannata ottaa hirveän tosissaan, koska vaan toinen meistä on mies eikä kumpikaan erityisin businesminded :) Heti alkuun pitää pyytää anteeksi, että annoksista kännykällä otetut kuvat olivat sen vertaan huonoja joten päätin olla laittamatta niitä tänne. 
 
Tällä kertaa päädyimme sattumalta bulevardin alkupäässä sijaitsevaan Boulevard Socialiin. Boulevard Social on "erillainen välimerellinen" ravintola. Eli vaikutteita haetaan Pohjois-Afrikasta ja Lähi Idästä, eli perus välimerellinen (Espanja, Ranska, Italia ) ravintola ei ole kyseessä. Ilman pöytävarausta ei edes lounaalla olisi mahtunut syömään.
 
Lounaalla oli valittavana joko 6 ruokalain maistelumenu tai lyhempi viikoittain vaihtuva lounaslista mistä sai valita mieluinen alku-, pää- ja jälkiruoka. Päädyimme syömään lyhemmän kaavan mukaan, mutta otimme eri annokset jotta päästettäisi näkemään ja maistamaan mahdollisemman paljon ravintolan osaamista.

Kaikin puolin oli todella hyvä kokemus, yksi parhaista ikinä syömästäni lounaista. Annokset olivat selvästi erilaisia kun yleensä olematta kuitenkaan liian outoja. Todella hyvän makuisten lisäksi annokset olivat värikkäitä ja hauskan näköisiä. SUOSITTELEN!
...Ja tätä me syötiin:

Alkuun:

ASPARAGUS & GOAT CHEESE
grillattua valkoista parsaa, vuohenjuustokreemiä, endiiviä, hasselpähkinää
 
MOROCCON CHICKEN PIZZA
rapea kana `pizza´, mozzarellaa, rakuuna-sitrusdressing
 

Pääruoat:

GRILLED PORK `CHERMOULA´
grillattua possun niskaa, vihreitä papuja, marinoituja  tomaatteja, harissamajoneesia, patatas fritas
 
ROASTED SALMON `TAHINI & APPLES´
paahdettua lohta, omenaa, saksanpähkinää, tahini-sitruunadressing, `tabbouleh´
 

Jälkkäriksi:

BOULEVARD SOFT ICE CREAM + BERRIES
omatekoista softista, tuoreita marjoja
 
RHUBARB & STRAWBERRY CRUMBLE
raparperi-mansikka crumble, kinuskia ja kanelijäätelöä

perjantai 23. toukokuuta 2014

Montrachet viinitasting


Viiden muun viiniä harrastavan ystävän kanssa on ollut tapana tavata 5-10 kertaa vuodessa jonkun porukaan kuluvan kotona ja pitää viininmaistiaiset. Toukokuun loppupuolella pidimme "kevätlukukauden" päätäiset ja maistoimme juhlan kunniaksi Ranskan Bourgognesta tulevia Montrachet-valkoviinejä. Nämä viinit ovat tehty Chardonnay-rypälelajikkeesta ja ovat lähes poikkeuksetta voimakkaasti tammitettuja.

Illan viinit olivat:

Lasi 1: Seguin-Manuel, Puligny Montrachet Vielles Vignes 2010

Tämä viini poikkesi eniten joukosta. Kukkainen ja parfyyminne tuoksu. Nuori ja hedelmäinen. Omasta (ja kahden muun mielestä) illan heikoin esitys. Ainoa Alkosta saatava viini - eikä todellakaan hintansa (49€) arvoinen.

Lasi 2: Maison Roche de Bellene, Montagny 1:er Cru 2011

Illan positiivinen yllättäjä! Selvästi vähemmän arvostetulta alueelta sekä puolet edullisempi kun muut viinit. Ei erottunut mitenkään Montrachet-kylistä tulevista viineistä. Tosin pitkää kypsytyspotentiaalia viinillä ei ole

Lasi 3: Albert Bichot, Chassagne-Montrachet 2007

Toiseksi vanhin, mutta nuorekas. Sokkona kun maistettiin, veikattiin tätä illan nuorimmaksi viiniksi. Tuhti viini joka vielä kaipaa aikaa vielä kellarissa

Lasi 4: Olivier Lefliave, Chassagne-Montrachet 1:er Cru Morget 2000

Oma suosikki, myös  kolmen muun suosikki illan viineistä. Upea syvä kullankeltainen väri. Kehittynyt, kompleksinen ja intensiivinen tuoksu. Upea täyteläinen ja pyöreä maksu. Harvinaisen upea viini! Tosin arvostettu tuottaja, Premier Cru-laatuluokiteltu viinitarha, 14 vuotta ikää ja iso hintalappu joten hyvä laatu on toivottuakin

Lasi 5: Henri de Villamont, Chassagne-Montrachet 2009

Kaikin puolin upea, hienosti tehty viini, mutta jotenkin vähän vaisu ja mitäänsanomaton. Erinomainen ruokaviini, mutta vähän mielenkiintoa herättävä tasting tilanteessa.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Big Mike's Jack & Coke BBQ Sauce

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/12300191/?claim=g4m9bparn29">Follow my blog with Bloglovin</a>


Big-Mike's "tuoteryhmä" sai ketsupin ja maustesekoituksen rinnalle (melko) perinteinen BBQ kastike. Kattilaan laitettiin porisemaan:

1 tölkki Kökistä (3,3dl)
1 dl Jack Daniel'sia
1 pieni sipuli
½ porkkana
2 valkosipulinkynttä
1 purkki tomaattipyreettä (70g)
1 dl Big Mike's Ketchupia
0,25dl Soijaa
0,25dl Balsamicoa
0,25dl Salsa de Chipotle
0,25dl Worchester kastiketta
1 rkl Piementon, eli espanjalaista savustettua paprikajauhetta
1 rkl fariinisokeria
1 rkl kuivattua timjammia
n. 20 tippaa Liquid Smoke, eli "luonnollista" savuaromia



Homma meni siis niin, että ensin paistoin oliiviöljyssä sipulit ja porkkana kattilassa. Lisäsin kaikki ainekset Liquid Smoke:ia lukuun ottamatta. Annoin kiehua hiljaa n. 1.5 tuntia. Ajoin sauvasekoittimella soosin tasaiseksi. Lisäsin Liquid Smoke-kastiketta aina muutama tippa kerralla ja maistoin milloin savunmakua oli mielestäni sopivasti.



Seuraavaksi suunnitelmissa on Ribsien grillaaminen käyttäen tietenkin omatekoista Dry Rubia ja BBQ kastiketta.

Huom! Light Kokista ei kuulemma kannata käyttää. Makeutusaine ei kestä lämmittämistä


maanantai 19. toukokuuta 2014

Big-Mike's BBQ Dry Rub


Big-Mike's BBQ Dry Rub



Tein itse ns. dry rub, eli karkea maustesekoitus mitä hierotaan erilaisten lihojen pintaan ennen grillaamista. Tähän mennessä on kokeiltu maustesekoitusta kaslerin ja naudan entrecôten kanssa. TOIMII!

Resepti oli about tämä:

3 osaa Maldon Smoked Sea Salt ("tavallinen" karkea merisuola toimii myös)
3 osaa demararasokeria
2 osaa paprikajauhetta
2 osaa kuivattuja yrttejä (itse käytin yhtä paljon persiljaa, timjamia ja rosmariinia)
1 osa mustapippuria
1 osa rosee pippuria
1 osa viherpippuria
1 osa sinapinsiemeniä
1 osa korianterisiemeniä
1 osa chili flakes

Laita kaikki ainekset blenderiin ja aja tasaiseksi. Käytin shottilasia ainesten mittaamiseen.

Todella yksinkertaista ja helppoa sekä kaikista parasta, ilman kaiken maailman lisäaineita mitä yleensä kaupasta ostetuissa maustesekoituksissa on.


Big-Mike's Homemade Ketchup

Big-Mike's Homemade Ketchup



Tässä itse keksitty resepti millä syntyi helppo ja todella hyvä kotitekoinen ketsuppi

-5oo g erittäin kypsiä tomaatteja kuorittuna ja kannat poistettuna (5-7 kpl koosta riippuen)
-1 pieni salottisipuli
-½ yksikyntinen valkosipuli tai 2-3 tavallista valkosipulinkynttä
-reilu 1 dl demerarasokeria (tavallinenkin sokeri käy varmasti yhtä hyvin)
-vajaa 1 dl valkoviini- tai omenaviinietikkaa
-10g karkeaa merisuolaa
-Mausteita maun mukaan; itse käytin reilusti paprikajauhetta, mustapippuria, vähän juustokuminaa, ripaus kuivattua oregano sekä Tabasco- ja Worchesterkastiketta



Kulotin ensin korkealaatuisessa oliiviöljyssä sipuli ja valkosipuli. Lisäsin muut ainekset ja annoin kiehua hiljaa ilman kantta tunnin. Soseutin sauvasekoittimella ja purkitin pestyyn, keitettyyn lasipurkkiin.

Todella hyvää ja yksinkertaista :)