keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kaksi vege-lounasta saman päivän aikana



Satuin olemaan Punavuoressa työasioilla sopivasti lounasaikaan, niin päätin käydä lounaalla. Menin ensin Iso Roballa sijaitsevaan Fafa's-ravintolaan. Fafa's on pieni Street Food paikka joka on erikoistunut täytettyihin pitaleipiin. Suurin osa pitaleivistä on täytettyjä erilaisilla kasviksilla, mutta myös liha ja kana versioita löytyvät. Menuussa myös salaatteja ja erilaisia lisukkeita, ranskalaisista Falafel pyöryköihin. Ravintola on pieni, muistaakseni siinä oli 10 istumapaikkaa. Suurin osa asiakkaista ottivat lounaansa "Take Away".



Itse söin pitaleivän "Falafel, Feta & Fried Eggplant". Seassa oli myös oliivitahnaa, tzatsikia ja salaattia. Pita oli todella hyvä! En yhtään ihmettele miksi Fafa's on suosittu paikka. Lysti maksoi vaivalloiset 8,80 euroa. Ruoka oli todella korkealaatuista ja hyvän makuista! Kymmenen pistettä ja papukaija merkki!

En tilannut mitään lisuketta ym. pitaleivän kanssa, koska halusin myös mennä Hodari ja Hummeriin syömään :) Hodari ja Hummeri on siis ravintola Murun ja Pastiksen porukan street food paikka, missä tarjoillaan luksus-hodareita ja hummeria. Koska olin jo aloittanut vege-linjalla, päätin myös jatkaa sillä. Tilasin siis Vege Dog:in.

 
Vege Dogissa oli tavallisen makkaran tilalla "Tempe" - eli suomalainen, herneistä ja lupiineista tehty "pötkylä" joka oli friteerattu. Maku oli aika lähellä Falafelliä. Kanniston leipomon sämpylöiden välistä löytyi myös sieniä, salaattia sekä tuoresipulin vartta ja paahdettua sipulia. Kotitekoinen, mieto Curry majoneesi kruunasi kokonaisuuden. Vege-Dogi kustansi 8,50€
 
Kumpi oli sitten parempi? Sanoisin että Fafa's oli tällä kertaa aavistuksen parempi. Olen ennen syönyt molemmissa paikoissa, tosin en samaan aikaan enkä kasvis vaihtoehtoja. Hot Doggi ilman nakkia on jotenkin outoa ja Fafa's taas on tunnettu nimenomaan kasvisruoista. Minulla on siis epäilys että Hodari ja Hummeri "voittaisi" jos tarjolla olisi liha-versioita.
 
Oli mahtava tupla vege-lounas! Suosittelen muillekin! :D
 

 


torstai 21. elokuuta 2014

Kotitekoinen Rillette



Ostin paikallisesta K kaupasta yksi jättikokoinen, eli vajaan kilon häränkyljys ilman että minulla ollut pienintäkään hajua mitä siitä valmistaisin. Eka visio oli, että keittäisin sen ensin oikein mureaksi ja kypsäksi jonka jälkeen grillaisin sen nopeasti.


Häränkyljykseen hieroin ensin Big-Mike's Dry Rubia jonka jälkeen kyljys päätyi pataan. Padassa oli sipulia, porkkanaa ja valkosipulia. Sekoitin liemen missä oli n. 2 litraa vettä, 0,5dl soijaa, 0,5dl balsamicoa ja 0,5dl sokeria ja 25g suolaa. Kaadoin liemen pataan ja annoin kiehua hiljalleen 4-5 tuntia liedellä.


 
Huomasin jossain vaiheessa että kyljys oli hajonnut niin että sen grillaaminen olisi vaikeata. Nopeasti piti siis keksiä Plan-B. En tarvinnut kauan miettiä, ennen kun keksin että tekisin lihasta Rilletteä... tai ainakin jotain sen kaltaista. Oikeaoppisesti Rillette on siis vanha ranskalainen, rasvassa haudutettu ja säilytetty lihasäilyke. Lisää voi lukea vaikka tästä.
 
Kun liha oli kiehunut mielestäni valmiiksi, niin poistin siitä luut ja muut "niljakkaat". Revin lihan polled pork tyylillä ja päälle kaadoin reilusti oliiviöljyä ja maustoin Dijon sinapilla, rakuunalla ja rose' pippurilla. Laitoin Rilletteen purkkiin odottamaan syömistä.
 
 
Kotitekoinen Rillette maistui loistavasti patongin kanssa. Lasissa oli Gonzales Byass:in Moncola viini vuodelta 2006. Kivasti aavistuksen kehittynyt Syrah-Cabernet bledi Espanjan Cadizistä - TOIMII! :D

 
 
 
 
 


maanantai 18. elokuuta 2014

Champagne in the sky ja aina yhtä loistava Pastis


Sain ystäviltä syntymäpäivälahjaksi lahjakortin Champagne In The Sky -tapahtumaan. Homman nimi on siis se, että sinut (ja 21 muuta ihmistä ) nostetaan n. 50 metrin korkeuteen missä juot kaupungin yllä lasillinen Champagnea, nautit upeasta maisemasta ja (toivon mukaan) hyvästä säästä... ja tietenkin pieni lisäjännitys tuo se tosiasia että roikut ilmassa :)


Tapahtuma kiertää käsittääkseni Eurooppaa ja Helsingin Rautatietorilla tapahtuma järjestettiin kaksi erillistä viikkoa kesän aikana. Tarjoilla on varmaan viitisentoista "kattausta" päivän aikana - aamupalaa, lounasta, iltapäivä skumpat, dinneriä ja lopuksi vielä drinksuja.

 
 
 
Tarjolla oli Mumm'in Champagnea ja pieni suupala. Annos koostui jonkin sortin "graavatusta" härän sisäfileestä, punajuurista vuohenjuusto kreemistä.
 
 
Kaikin puolin Champagne in the Sky oli mahtava kokemus! Sää suosi, Mumm Champagne maistui paremmalta kun koskaan, ruoka oli hyvää, sekä tarjoiluhenkilökunta ja turvallisuushenkilökunta oli todella asiantuntevia.  Suuuuuuri kiitos vaan lahjan antaneille :)
 
Matka jatkui vielä Cafe Esplanadin, kenkäkaupan ja Bryggeri Helsingin kautta Ravintola Pastis:in. Välikommenttina pakko mainostaa, Bryggeri Helsingin terassi oli todella kiva, positiivinen yllättäjä! Siinne siis kaljalle kaikki!
 
 
 
Meidän lemppariravintola Pastis oli taas aivan huippu! Päätettiin kuitenkin syödä ns lyhemmän kaavan kautta. Alkuruoaksi söin itse Maalaissalaatin missä oli katkarapuja ja pulpoa. Pulpo on pieni muste kala :) Rouva otti briossin missä oli savustettua taimenta.
 

 
Pääruoaksi otimme molemmat ns. päivän kala. Kyseisenä päivänä oli Puna anturaa Tanskasta tarjolla. Kala oli hauskasta leikattu, niin että selkäranka oli vielä mukana, mutta nahka ja pää poistettuna. Kala oli kevyesti leivitetty. Kyytipojaksi tietenkin Pastiksen legendaariset tryffeli ranskikset.
 

 
 
Jälkkäriä emme tällä kertaa ottaneet, mutta espresso ja talon Petit Four maistui hyvän illallisen pääteeksi.
 
 
 
Juotiin kaksi lasia viiniä ruoan kanssa. Annoimme viinin valinnan suhteen vapaat kädet tarjoilialle. Saatiin ensin Sancerrea, eli Ranskan Loire-laaksosta tuleva Sauvignon Blanc viini jonka jälkeen Venetosta, Italiasta tuleva Soave. Molemmat viinit olivat hyviä. Omaan makuun kevyempi ja hapokkaampi Sancerre toimi paremmin kun selvästi raskaampi ja tuhtimpi Soave.
 
Oli  mahtava iltapäivä taas jälleen kerran kaikin puolin!
 

 
 
 

 
 

maanantai 11. elokuuta 2014

FFÖ: Schneider Weisse Tap 4 Mein Grünes


 

F.F.Ö, eli Fredagens Första Öl oli tällä kertaa Saksasta tuleva luomu vehnäolut - Schneider Weisse Tap 4 Mein Grünes
 
Kyseinen olut löytyy Alkon vakiovalikoimasta. 0,5l pullo kustantaa 4,11 euroa. Alkoholia 6,2%
 
G. Schneider & Sohn -panimo on erikoistunut vehnäoluisiin. Panimo on vuonna 1872 perustettu perheyritys.
 

Olut on väriltään samean kullanruskea missä on hyvin runsas vaahto. Raikas tuoksu; paahtoleipää ja sitrushedelmiä. Runsas, täyteläinen maku. Saksalaiseks vehnäolueksi reippaasti humaloitu, mikä aina (mun mielestä siis) on plussaa. Kiva, kesäinen korkealaatuinen bisse. Paras vehnä piiiiitkääään aikaan! Suosittelen!

Mainitkoon nyt vielä, että perjantain toinen olut oli Weihenstephaner Original Bayrisch Mild. Sekin löytyy Alkon hyllystä hintaan 3,53€. Alc. 5,1%.Kyseinen olut edusti mielestäni korkealaatuista peruslageria.



 

torstai 7. elokuuta 2014

Hääpäivädinneri Ravintola Savoyssa

Vietimme vaimon kanssa viidettä hääpäivää äskettäin. Luulen että yhtä vuotta lukuun ottamatta olemme viettänyt hääpäivä syöden ja juoden erittäin hyvin Ravintola Savoyssa. Jatkoimme perinnettä myöskin tänä vuonna :)

Savoylla on hieno pitkä historia - lisää siitä voi lukea täältä. Ravintola edustaa klassista Fine Dining-tyyliä.

Ilta alkoi terassilla lasillisella Larmandier-Bernier Latitude Blanc de Blancs-sampanjalla.

 

Siirryttiin ruokapöytää istumaan. Saimme yksi ravintola parhaimmista pöydistä, katetun terassin kulmassa mistä oli upeat näkymät kaupungin yli.



Illallinen alkoi pienellä Amusella, joka oli sellerikeittoa mikä kanssa oli friteerattua mustekalaa ja katkarapuja.

 
Ravintolan itse leipomat leivät olivat todella hyviä. Tarjolla oli spelttisämpylöitä ja mallaslimppua missä oli käytetty hunajaa. Myös voihin oli sekoitettu hunajaa. Hunaja-voi oli todella hyvää ja kiva "uutuus" ainakin meille.
 

Valittavana oli joko päivän menu jossa oli kolme ruokalajia ja muutama pieni väliruoka tai Ala Carte lista. Päädyimme Ala Carte listaan. Somppa tuli ehdottamaan tilaamamme annoksiin sopivia viinejä. Päädyimme kuitenkin juhlan kunniaksi ottaa pullollinen "jotain parempaa" viiniä kun laseittain myytävä "perus kama" - tosin tässä pitää ottaa huomioon että Savoyn tasoisessa ravintolassa "perus viinit" ovat erittäin hyvä, korkealaatuisia ja huolella valittuja.

Viinilista on varmaan yksi Helsingin pisimmistä ja sen selaaminen on todella hauskaa, tosin valinnan vaikeus voi olla suuri. Tiesin haluavani valkoista Bourgognea. Kun kaikista arvokkaimmat pullot ja (minun mielestä) turhan nuoret viinit poistettiin jäi muutama varteenotettava pullo jäljelle. Päädyimmme klassiseen Chablis'en, Domainen Francois Raveneau:n Premier Cru Butteaux viiniin vuodelta 1999. Viini oli todella upea, paras pitkään aikaan juomani viini. Vaikka viinissä oli 15 vuotta ikää, väri oli vaalean keltainen, tuoksu nuorekas ja raikas. Sekä tuoksussa että maussa oli upea Chabis:elle tyypillinen mineraalisuus. Viini oli edelleen hapokas ja toimi loistavasti kaikkien ruokien kanssa. Mahtava!

 
Alkuruuaksi itse söin "Grillattu vasikkatartar, kantarellivinegrettiä ja rapeaa maa-artisokkaa".
 

Vaimoni otti Salaatti Savoyn oman puutarhan antimista, burratajuustoa ja tuoretta tryffeliä. Annokseen lisättiin pöydässä vihreä salaatti ja päälle raastettiin vielä todella reilusti kesätryffeliä.



Pääruoaksi valittiin molemmat Salviavoissa paistettua merianturaa Meuniére, gnoccheja ja kauden metsäsieniä.


Viiniä oli vielä pääruoankin jälkeen jäljellä pieni tilkka joten otettiin vielä juustot ennen varsinaista jälkiruokaa. Ravintolassa oli juustokärry mikä tuotiin pöytään mistä itse sai valita mieluisat juustot. Vaihtoehtoja oli mustaaksen kyseisenpä päivänä kuusi. Vaimoni otti palan Comte:ta. Itse otin Comte:n lisäksi Metsuria ja Vuohen Gruyereä. Juustojen kanssa tuli pieni purkki, minkä pohjalla oli raparperi hilloketta sekä paahdettuja pähkinöitä ja pieni vihreä salaatti. Todella hauska tapa tarjota lisuketta juustojen kanssa. Myös talon katolla tehtyä hunajaa tuli juustojen kanssa.



Ennen itse jälkiruokaa tuli pieni jälkkäri-amuse missä oli passion jäätelöä ja vähän tuoreita hedelmiä ja marenkia.

 
 
Jälkkäreitä oli Ala carte listalla valittavana muutama. Tarjoilua kuitenkin kertoi että ne ovat saaneet erittäin hyviä marjoja keittiöön ja keittiömestari mielellään valmistaisi niistä meille jotain listan ulkopuolelta. Saatiin pieni Parfait punasista marjoista minkä kanssa oli jätskiä, vanilja kreemiä ja erilaisia marjoja. Päälle kaadettiin pöydässä vielä viinimarjoista tehty keitto.
 
 

Jäliruoan kanssa vaimoni pyysi lasillisen jotain kevyttä ja raikasta viiniä. Tarjoilia ahdotti Moscato Astia. Vaikka itse en ole mikään suuri kyseisen viinin ystävä, päätin kuitenkin ottaa myös lasillisen sitä. Kuumana kesäpäivänä marjojen kanssa se toimi todella hyvin! Positiivinen yllätys!




Hyvä ystävämme toimii Suomen ainoana Tee-Somerlierinä Savoyssa. Valitettavasti meidän kaveri oli kesälomalla, mutta otimme silti teet. Teelaatuja on varmaan lähes 50 erilaista omassa Tee-vaunussa. Vaimoni otti kiinasta tuleva vihreä tee, Jade Dragon.Itse valitsin hyvin kevyesti hapetettu Olong-tee Taiwanista, Bao Zhong Pouchong.


Teen kanssa saatiin vielä pienet Petit Four:it. Illan Petit Four oli maitosuklaalla täytetty tryffeli mikä päällä oli pähkinää.


Ruoka, viinit, miljöö, palvelu, kaikki oli todella hyvää! Mielestämme Savoy oli parempi kun koskaan aikaisemmin tänä vuonna. Annokset olivat klassisen elegantteja ilman turhaa molekyyligastronomia hifistelyä, mutta samalla moderneita ja innovatiivisia. Suuren juhlan tullen Savoy on varmasti Suomen paras ravintola - tosin mitään hauskaa casual diningiä kavereitten kesken ei ehkä Savoyssa kannata harrastaa :) Mahtava illalliskokemus... taas jälleen kerran!



 
 



lauantai 2. elokuuta 2014

Neljä Tähtityttöä ja mä


Vaimollani ja hänen kolmella ystävällä on mahtava, TV:stäkin tuttu illalliskonsepti menossa. Yksi porukasta kutsuu loput tytöt kylään ja valmistaa kolmen ruokalajin illallinen. Homma kulkee nimellä "Neljän tähtitytön illalliset". Kaikki tähtitytöt olivat kevään aikana kokannut kerran. En tiedä kuka oikeataan keksi, että Tähtitytöt tulisivat "minun" luokse syömään kauden pääteeksi. Anyway, heti kuultuaan ideasta innostuin ja menuun suunnittelu alkoi.



Vaikka tehtävä oli todella mieluisa minulle, siinä oli muutama haaste. Ensimmäiseksi en halunnut tehdä tytöille mitään perusronskia äijämäistä mättöä joka on vahvuusalueeni, vaan jotain kevyempää, raikasta ja eleganttia "tyttöruokaa". Yksi porukasta on varsinainen jälkkäriekspertti - jotain mitä mä en handlaa laisinkaan. Lisäksi tytöillä on muutama hassu ruokarajoite jonka takkia en voinut mennä jollain takuuvarmalla bravuurilla.



Mietin pitkään mitä tarjoisin tytöille ja muutama "valmis" menukokonaisuus meni myös roskiin. Lopulta päädyin seuraavaan:

Pieni tomaattikeitto ja parmesaani keksi

Lohimousse paahdetulla briossilla sekä fenkkoli-kurkku salaattia

Paahdettua kevätkananpoikaa, gremolata risottoa ja porkkanaa kahdella tavala

Tuplasuklaa Brownie, Sitruuna fudgea ja penut butter jätskiä


Omasta mielestäni onnistuin oikein hyvin ruoanlaitossa eikä mitään suurempaa mokaa keittiössä sattunut. Esivalmistin ruoat niin pitkälle kun mahdollista, niin että sain itse nauttia tyttöjen seurasta, eikä seistä keittiössä koko ilta. Luullen että ruoka maistui ja kaikilla näytti olevan hauskaa ruokapöydän ympärillä. En harkitse sekuntiakaan jos Tätitytöt pyytävät minut tekemään heille ruokaa toisenkin kerran :D

Tässä vilä tarkemmin mitä annokset sisälsivät ja miten ne sytyi

AMUSSE BOUCHE - eli keittiön tervehdys

Tomaattikeitto

Kalttasin 5 tomaattia. Poistin siemenet ja latoin siemenosat siiviläään valuamaan. Heitin "fileet" kattilaan ja kaadoin mehu mitä siemenistä irtosi kattilaan. Sekaan puolikas salottisipuli, pari senttiä selleriä ja puolikas porkkkana sekä suolaa, pippuria ja kuivattuja yrttejä. Päälle kanalientä ja valkoviiniä. Keitin tunnin, soseutin ja lisäsin vähän kermaa.


Parmesaanikeksi

Paahdoin kuorettomia seesamsiemeniä paistinpannulla. Sekoitin seesamsiemenet n. 1dl parmesaaniraasteen kanssa. Lisäksi snadisti korkealaatuista oliiviöljyä, pippuria ja kuvattua oreganoa. Tein massasta 5 keksiä uunipelille. Paistoin keksejä n. 1min uunin grillivastuksen alla.

Aperitiivi

Aperitiiviksi tarjosin lasillisen cavaa, Juve y Camps Reserva de Famila 2009 tai lasillinen suomalaista Karpalokuohua.


Leipä

Leivoin itse Ahvenanmaalaisesta Emmer jauhosta leipä mikä tarjosin pitkin illallista. Leivän kansssa oli ranskalaista voita. Leivän resepti oli about 400g jauhoja, 12g hiivaa, 6g suolaa ja 300g vettä. Vaivasin leipä n. 10 min jonka jälkeen se kohosi jääkaapissa 6 tuntia ja 2 tuntia huoneenlämmössä. Paistoin leivän 30min 200 asteisessa uunissa.
 
 

ALKURUOKA


Lohimousse

Hankin kaupungin parasta lämminsavulohta kalakauppa E.Eriksonista Hietalahden kauppahallista. Sekoitin kulhossa lohta (n. 50g/syöjä) sekä (jokaista 1rkl/syöjä) voisulaa, sitruunanmehua ja Creme Frechiä. Lisäsin lopuksi pieneksi pilkottua ruohosipulia ja suolaa & pippuria. Pursutin lohimoussen muotteihin ja annoin vetäytyä yön yli.

Briossi

Tarjosin lohimoussen kotitekoisen, voissa paahdetun "leipä-briossin" päällä. Resepti löytyi Alt om Mat-heden nettisuvuilta.

Fenkoli-Kurkkusalaatti

Leikkasin kuorellista kurkkua, fenkolia sekä varsiselleriä mandoliinilla niin ohueksi kun pystyi. Ennen tarjoilua maustoin salaatin oliiviöljyllä ja omenaviini etikalla. Kun tiskasin mandoliinin irrotettava terä onnistuin myös slaissaamaan pieni pala sormestani irti. Lekurikäynnin jälkeen kokkailu jatkui :)

Muut lisukkeet

Alkuruoan kanssa tarjosin myös 1-2-3 liemessä 4 tuntia pikkelöytyä retisoita, karpalamehutiivisteessä marinoituja punasipulin renkaita sekä pieni majoneesi "pallo" jonka sisäään oli laitettu paahdettuja ja suolattuja manteileita.

Ruokajuomat alku- ja pääruokien kanssa

Ruoan kanssa oli valittavana joko Provencista tuleva Château D'Esclans-tuottajan Whispering Angel 2013 Rose' viini tai Belvoir Organic Lemonaid




PÄÄRUOKA


Paahdettu kevätkanan poika

Tein edellisenä päivänä padassa 4 kevätkananpoikaa. Maustoin kananpojat mausteliemellä missä oli oliiviöljyä, sitruunan kuorta, dijoin sinappia, kuivattuja yrttejä ja näön vuoksi paprikapulveria. Kanojen sisään latoin tuoretta lehtipersilajaa, sitruunaa ja valkosipulia. Pataan päätyi myös yksi porkkana, yski salottisipuli, yksikyntinen valosipuli ja pala selleriä. Päälle kaadoin valkoviiniä ja puljonkin kanalientä. Laitoin padan 200 asteiseen uuniin jja laskin lämpötilan 150 asteeseen. Kahden tunnin päästä sammutin uunin ja annoin padan vielä seistä uunissa tunnin. Kun kanat olivat kylmentyneet leikkasin kanat kahtia (½ kana per syöjä) ja poistin turhat luut ym. Ennen tarjoilua lämmitin kanat grillivastuksen alla uunissa.



Gremolata risotto

Valmistin gremolata mausteöljyn. Eli blenderiin lehtipersiljaa, sitruunankuorta ja valkosipulia sekä päälle parasta oliiviöljyä niin paljon että seoksesta tuli juoksevaa. Valmistin risottoa tavallliseen tapaan, käyttäen hyvin pieneksi pilkottua salottisipulia riisin lisäksi. Ja 25-75 mittasuhteessa valkoviiniä ja kanalientä. Ennen tarjoliua lisäsin risottoon raastettua parmesaania, voita sekä gremolata mausteöljy.

Porkkana-rakuuna pyree

Aloitin kuullottamalla pieni pala salottisplulia kattilassa. Lisäsin kaksi pilkottua porkkanaa. Keitin kypsäkksi valkoviini-kanaliemi blendissä. Soseutin porkkanat, lisäsin hieman Creme Freshiä ja reilusti hienoksi  pilkottua rakuunaa. Tarkistin suolan ja hapon.

Höyrytetyt porkkana

Höytitin kypsäksi ennen illallista porkkanan puolikkaat.. Lämmitin porkkanat uunissa kanojen kanssa ennen tarjoilua. Ennen tarjoilua penslasin porkkanat voisulalla ja raastoin hieman muskottipähkinää päälle.

Paistetut kantarellit

Löysin Hietalahden kauppahallista ekat suomalaiset kantarellit, enkä voinut vastustaa niitten ostamista. Paistoin voissa kantarellit ennen tarjoilua.

JÄLIRUOKA

Tuplasuklaa Brownie

Serkkuni on taitava leipuri, niin kysyin häneltä vähän vinkkejä jälkkärin suhteen. Sain helpon ja kuulemma erittäin hyvän reseptin. Eli näin tein:
-Sulatin 200g tummaa suklaata ja 200g voita
-Vatkasin 3 munaa ja 2 dl sokeria vaahdoksi
-Sekotin keskenäään 2dl vehnäjauhoa, ripaus suolaa ja vaniljaa
-Sekotin varovasti kaikki yllä olevat ainekset tasaiseksi massaksi ja lisäsin vielä siihen 100g isoksi murskattua valkosuklaata.
-Kaadoin taikina n. 20x30cm voideltuun vuokaan ja paistoin Brownien 25min 170 asteisess uunissa.

Kun brownie tuli uunista, se oli vielä melko löllöä, mutta kun se vetäytyi vuorokauden jääkaapissa, niin koostumus oli juuri oikea tarjoiluhetkenä.


Penut Butter jäätelö

Lämmitin 2 dl kermaa kattilassa ja lisäsin siihen 1dl sokeria. Lisäsin 2dl täysmaitoa, reilu ruokalusikallinen pähkinävoita, aavistuksen suolaa ja vaniljaa. Sekotin "taikina" huolella, niin että siinä ei ollut mitään sattumia. Kaadoin taikinan jätskikoneeseen joka hoiti loput.

Valkosuklaa Fudge

Sitruuna-Valkosuklaa Fudgen resepti löysin jouluna Arlan nettisivuilta. Resepti on tosi helppo ja koostumus on aina oikein kun käyttää paistomittaria avuksi. Eli kattilassa keitetään hiljaa 1.5dl sokeria, 1.5dl kuohukermaa, 1dl vaaleeta siirappia ja 1 tl suolaa 120 asteiseksi (reseptissä lukee 122 astetta, mutta itse lopetin vähän aikaisemmin kun seos rupesi näyttää sopivan tummalta). Kun seos on saavuttanut 120 astetta, se otetaan pois liedeltä ja annetaan viilentyä hieman. Sen jälkeen siihen lisätään 50g voita, 100g valkosuklaata ja yhden sitruunan kuori raastettua. Fudge kannattaa antaa vuorokauden olla jääkaapissa ennen tarjoilua.


Vadelmia kolmella tavalla

Tein Brownien seuraksi raikas vadelmakastike (kiehutin tuoreita vadelmia ja sokeria ja puristin siivilän läpi sieemenet pois). Säästin myös osa vadelmista mitä laitoin tarjolle seellaisena. Löysin myös Chez Marius-keittiövaline kaupasta pakastekuivattuja vadelmia mitä ripottelin brownien päälle.

Mansikka vaahtokarkit

Tarjosin myös kaksi kotitekoista vaahtokarkkia jälkkäriin kanssa. Loput vaahtokarkeista ja fudgesta tytöt saivat viedä Doggie bagissa kotiin :) Olin googlettanut useampi resepti miten vaahtokarkkeja tehdään itse. Hirveän vaikealta se ei vaikuttanut, muutta olessani paikalllisessa K-Supeermarketissa löysin sattumallta valmis paketti millää sai hellposti itse tehtyä vaahtokarkkeja. Sekotin pussin sisältö ohjeiden mukaisesti kiehuvan veden kanssa ja annoin tekeytyä jääkaapissa vuorokauden. Oikein hyvää tuli :)


Makupilli kakao

Löysin sattumalta kauppasta ns. makupillejä mistä tulee kakaota. Eli viimeisenä oli pieni jylläri ja luultavasti järkytys, kun  tarjosin tytöille lasin maitoa.
 
 
Kiitos vielä kerran ihanille tähtitytöille! Oli suuri ilo ja kunnia saada kokata teille :) Ehdottomasti yksi kesän hauskimmista illoista. Kram!